torstai 19. toukokuuta 2022

PE 20.05.2022 Sodan 86. päivä

 

Vladimir Putin 


Pariisin rauhansopimuksen voimassaolosta tarkemmin seuraavassa:


Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklojen kumoaminen 1990

Kylmän sodan asetelmien purkautuessa ja erityisesti Saksan yhdistymiseen tähtäävien neuvottelujen edetessä keväällä 1990 Suomen ulkoasiainministeriössä kiinnitettiin huomiota tarpeeseen arvioida Pariisin rauhansopimuksen 1947 ja yya-sopimuksen 1948 ajanmukaisuutta. Niihin oli sisällytetty toisen maailmansodan jälkitilanteeseen kuuluneita määräyksiä, jotka eivät vastanneet perustavasti muuttuneita olosuhteita.

Rauhansopimuksen sotilasartiklat olivat tarkoitetut ennen kaikkea estämään Saksaa aseistautumasta uudelleen käyttämällä apuna entisiä liittolaismaitaan. Lisäksi Iso-Britannia oli halunnut asevoimien rajoituksia Neuvostoliiton valtapiiriin lukemilleen maille, joihin kuului myös Suomi.

Suomi oli hankkinut jo kylmän sodan aikana rauhansopimuksen allekirjoittajamailta tulkintoja, jotka mahdollistivat muun muassa ilmatorjuntaohjusten hankkimisen. Nyt sotilasartikloista haluttiin päästä eroon kokonaan, koska ne leimasivat tarpeettomasti Suomea yhä toisen maailmansodan hävinneisiin valtioihin kuuluvaksi ja antoivat kuvan, että Suomi olisi vain rajoitetusti itsenäinen.

Rauhansopimukseen oli kirjoitettu näkyville ajatus, että puolustusvoimia koskevat rajoitukset olivat tilapäisiä ja poistettavissa YK:n jäseneksi liittymisen jälkeen turvallisuusneuvoston kanssa tehtävällä sopimuksella. Suomen valtiojohto ei kuitenkaan halunnut ryhtyä aikaa vieviin neuvotteluihin YK:n tai allekirjoittajamaiden kanssa vaan päätti, ilmoitettuaan asiasta Neuvostoliitolle ja Isolle-Britannialle, että sotilasartiklat olivat vanhentuneet. Päätöksen julkistamiseen tuli tilaisuus, kun Saksan yhdistymissopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1990.

Hallituksen tiedonannossa 21.9.1990 todettiin:

 ”Sen jälkeen kun Saksa on yhdistynyt ja sen täysivaltaisuus palautettu, Suomen hallitus katsoo, että Pariisin rauhansopimuksen III osan Saksaa koskevat määräykset ovat menettäneet merkityksensä.

Rauhansopimuksen III osan muut Suomen täysivaltaisuutta rajoittavat määräykset eivät vastaa Suomen asemaa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä ja osanottajavaltiona Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa. Sen vuoksi hallitus toteaa myös niiden menettäneen merkityksensä.

Poikkeuksen muodostavat atomiaseet, joiden hankkimisen rauhansopimuksen 17. artikla kieltää. Suomi on sitoutunut olemaan hankkimatta ydinaseita myös liittymällä vuonna 1969 ydinsulkusopimukseen.

Rauhansopimuksen III osan määräysten merkityksettömiksi toteaminen ei muuta Suomen harjoittaman turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteita.”

Pariisin rauhansopimusta 1947 ei siis hallituksen päätöksellä kumottu eikä myöskään juridisesti muutettu, vaan kyseessä oli poliittinen tulkinta sotilasartikloiden vanhentuneisuudesta, mikä käytännössä tarkoitti niiden mitätöimistä.


Lähteitä:Mauno Koivisto, Historian tekijät. Kaksi kautta II (1995), s. 359-365; Unto Vesa (toim.), YYA. Aika ja sopimus (Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, tutkimuksia 81, Tampere 1998); Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä - puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (Fenix-kustannus, Espoo 2010), s. 22-23 ja 105-107.



Zelenskyi: Venäjä on tuhonnut Donbasin alueen täysin – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Ukrainan sota, päivä 85: Yli miljoona pakolaista palannut Ukrainaan, Venäjän voimat eivät ole ehtymässä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0b59d0db-7701-48f5-a19f-ca5511794ba6


Putinin uusi painajainen: Siperia palaa ja voi viedä resurssit Ukrainasta

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/97560a78-7722-4555-b103-2d8edd485566


Kommentti: Biden asetti Yhdysvaltojen uskottavuuden Suomen ja Ruotsin tueksi

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5b568826-1112-4b11-941a-896f429d19f3


Alinan ja Vitalin yhteys

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008825890.html


USA: Ei tarvetta käsitellä uudelleen Turkin F-16-kauppaa osana Suomen ja Ruotsin Nato-kysymystä

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008807635.html


Zelenskyi: Donbas on täysin tuhoutunut Venäjän pommituksissa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008798473.html


Saksan Scholz ei suostu asettamaan pakotteita entiselle liitto­kansleri Schröderille, vaikka tämä ei ole katkaissut Venäjä-kytköksistään

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008830115.html


Venäjän talouden sortumista pitää vauhdittaa nyt

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008819617.html


Naton Euroopan joukkojen komentaja: Suomen ja Ruotsin jäsenyys avaa Natolle ”valtavasti mahdollisuuksia”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008830041.html


Euron arvo putoaa vauhdilla, ja osa asiantuntijoista uskoo, että valuutta on matkalla pariteettiin

https://www.hs.fi/talous/art-2000008828488.html

Venäjä kilpailee sota­rikos­syytöksillä Ukrainaa vastaan – Sotilaita vastaan pitäisi olla muutakin näyttöä kuin taisteluihin osallistuminen, sanovat asian­tuntijat

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008828662.html


Ukrainan yleisurheilutähtiä Paavo Nurmen kisoihin – sotaa paenneet ukrainalaiset pääsevät katsomoon ilmaiseksi

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008827555.html


Länsiautoja ei enää synny

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008801486.html


Zelenskyi: Venäjä tuhonnut täysin Donbasin alueen

https://yle.fi/uutiset/3-12314941


Kirjeenvaihtajan analyysi: Suomen Nato-tavoitteita edistetään ja ne saavat tukea, Turkin vastustuksesta huolimatta

https://yle.fi/uutiset/3-12453905


Arvio: Biden tukee Suomen ja Ruotsin Nato-tietä koko arvovallallaan – näillä aseilla USA yrittää voittaa Turkin puolelleen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arvio-biden-tukee-suomen-ja-ruotsin-nato-tieta-koko-arvovallallaan-nailla-aseilla-usa-yrittaa-voittaa-turkin-puolelleen/8431572#gs.0pe5k2


MTV:n kirjeenvaihtaja: Puolustusvoimilla tarkasti tiedossa, miten Yhdysvallat voi auttaa Suomea Naton ”harmaan ajan”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-kirjeenvaihtaja-puolustusvoimilla-tarkasti-tiedossa-miten-yhdysvallat-voi-auttaa-suomea-naton-harmaan-ajan/8431586#gs.0pe6o0


Näin kalliiksi sota käy Venäjälle: Rahaa kuluu miljoonia euroja tunnissa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-kalliiksi-sota-kay-venajalle-rahaa-kuluu-miljoonia-euroja-tunnissa/8431482#gs.0pe993


MTV Uutisten tiedot: Suomi aikoo mahdollistaa järeän raja-aidan rajavartiolain muutoksella – turvapaikanhaku voidaan keskittää

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutisten-tiedot-suomi-aikoo-mahdollistaa-jarean-raja-aidan-rajavartiolain-muutoksella-turvapaikanhaku-voidaan-keskittaa/8430324#gs.0peatz

Suomi on solminut sopimuksen kaasun varastointilaivasta – tiedotustilaisuus käynnissä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/08e8ec4e-d235-41c2-a18b-275a55da493a


Venäjän ulkoministeriöltä raju lausunto ”sotilaallisesta yllätyksestä” – näin asiantuntija kommentoi

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/136b0d23-5c3b-49a2-a455-8f56a8c8c02c


Kiina on kaikessa hiljaisuudessa ostanut ennätysmääriä öljyä Venäjältä – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Hätä kasvaa: Ukrainaa ei enää avusteta kuin sodan alussa – "Romahtanut 90 prosentilla”

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/aca43a57-facc-4286-a7f9-665c9d847fb1


Asiantuntija: Tästä syystä Suomi joutui Erdoğanin silmätikuksi

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d266b725-5e00-4f6d-8ec6-a6947d75979c


Tätä mieltä Yhdysvaltojen republikaanisenaattorit ovat Suomen Nato-jäsenyydestä – Biden ylisti Pohjoismaiden siirtymistä Natoon

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e36e5454-01b6-4776-a100-7344dc8e0210


Asian­tuntijat: Suomessa alkanut harmaa aika voi sisältää yllätyksiä Venäjältä – vaarana Putinin ”suloisempi kosto”?

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008827751.html


Venäjä on ajanut itsensä nurkkaan Ukrainassa, ja sinne se saattaa jäädäkin – ”Ei ole enää oikeastaan, mistä ottaa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008828787.html


Reuters: Yhdysvallat pyrkii tarjoamaan Ukrainalle aseita Mustanmeren saarron purkamiseksi

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008743320.html


Tästä on kyse konfliktissa, joka uhkaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008828968.html


Reuters: Yhdysvallat haluaa aseistaa Ukrainan järeillä meri­torjunta­ohjuksilla – on vain pari tulen­arkaa kysymystä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008830225.html


Suojelitteko muka miestäni, jonka tapoitte?” – leski tivasi vastauksia Ukrainan ensimmäisessä sotarikos­oikeuden­käynnissä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008830419.html


Sähkön hinta loikkasi tänään huippukorkeaksi – tässä syy

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008830377.html


Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 40 miljardin dollarin tuki­paketin Ukrainalle

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008830197.html


Niinistön Washingtonin-vierailu singahti maailmalla lehtien pää­uutisiin – näin tapaamisesta Bidenin kanssa on uutisoitu

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008830278.html


Pentagon: Yhdysvaltain asevoimien komentaja ja Venäjän armeijan pääesikunnan päällikkö ovat keskustelleet

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008829976.html


Sähkö kallistuu voimakkaasti – hinta jo viisinkertainen vuodentakaiseen verrattuna

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008829276.html


Gasum: Venäjä katkaisee Suomen kaasuhanan lauantaiaamuna kello 7

https://www.hs.fi/talous/art-2000008830317.html


Suomi pyrkii korvaamaan Venäjän maa­kaasun: Lng-terminaali­laivasta kymmenen vuoden sopimus

https://www.hs.fi/talous/art-2000008831006.html


Venäjän sähköntuonnin loppumisella voi olla rajuja seurauksia

https://www.hs.fi/talous/art-2000008823734.html


Tulli löysi Suomesta kuusi huvijahtia, joiden omistajiin kohdistunee pakotteita – joukossa myös Venäjän ex-presidentti Medvedevin jahti

https://www.hs.fi/talous/art-2000008831438.html


Zelenskyi: Donbas on tuhottu helvetti, Itä-Ukrainan sota juuttui suureksi tykistö­taisteluksi

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008830449.html


Reuters: USA haluaa aseistaa Ukrainan järeillä meri­torjunta­ohjuksilla – ne voisivat muuttaa sodan suuntaa niin paljon, että Venäjän reaktio mietityttää

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008830217.html


Venäläisen maakaasun tulo Suomeen loppuu huomisaamuna klo 7 – Suomi vuokraa kaasulaivan 10 vuodeksi

https://yle.fi/uutiset/3-12453237


Venäjä perustamassa sotilastukikohtia länsirajalleen – uskoo Naton nostavan sotilaallista uhkaa

https://yle.fi/uutiset/3-12440949


Turkin suurlähettiläs Aftonbladetille: Turkin ja Ruotsin keskustelut ovat käynnissä – "Kukaan ei ole puhunut presidentille"

https://yle.fi/uutiset/3-12454400


Yhdysvaltain ulkoministeri syyttää Venäjän kiristävän Ukrainaa ja maailmaa – "Venäjän armeija on kaapannut miljoonien ruokavarannon panttivangiksi"

https://yle.fi/uutiset/3-12454039


Eurooppa-kirje: Turkki varasti show'n, kun Suomi ja Ruotsi jättivät Nato-hakemukset – vaikean liittolaisen kanssa on nyt opittava elämään

https://yle.fi/uutiset/3-12453200


Venäjän vastaus Nato-laajentumiseen: 12 uutta sotilastukikohtaa maan länsiosiin

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-vastaus-nato-laajentumiseen-12-uutta-sotilastukikohtaa-maan-lansiosiin/8432054#gs.0qhgxz


Gasum: Venäjän kaasun virtaus Suomeen loppuu huomenna kello 7 – "Pystymme tulevina kuukausina toimittamaan kaasua kaikille asiakkaillemme"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/gasum-venajan-kaasun-virtaus-suomeen-loppuu-huomenna-kello-7/8432042#gs.0qhlsh


Venäjän kaasuhanat sulkeutuvat pian – kesästä vielä selvitään, mutta talvesta tulee haastava: "Ei riitä koko Suomen markkinaan"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-kaasuhanat-sulkeutuvat-pian-kesasta-viela-selvitaan-mutta-talvesta-tulee-haastava-ei-riita-koko-suomen-markkinaan/8431754#gs.0qhq28


Hallitus: Ukrainan sodan vuoksi 2 miljardin euron lisä budjettiin

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hallitus-ukrainan-sodan-vuoksi-2-miljardin-euron-lisa-budjettiin/8431994#gs.0qkmyp


Mykyta, 22, pakeni Mariupolista helvetin keskeltä kaksi kuukautta sitten – nyt hän on töissä jääkiekon MM-kisoissa Suomessa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mykyta-22-pakeni-mariupolista-helvetin-keskelta-kaksi-kuukautta-sitten-nyt-han-on-toissa-jaakiekon-mm-kisoissa-suomessa/8431604#gs.0qktip


Ukraina: Takaisin vallatuilta alueilta paljastuu lasten raiskauksia – yksi uhreista on 1-vuotias poika, joka kuoli

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ukraina-takaisin-vallatuilta-alueilta-paljastuu-lasten-raiskauksia-yksi-uhreista-on-1-vuotias-poika-joka-kuoli/8431908#gs.0qkxe4


Jos Ukrainan uhoama kesähyökkäys toteutuu, on rintamalla jo päsmäröivän Putinin tehtävä iso päätös: "Tykistöupseerin koulutus, ei niillä opeilla sotaa käydä"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jos-ukrainan-uhoama-kesahyokkays-toteutuu-on-rintamalla-jo-pasmaroivan-putinin-tehtava-iso-paatos-tykistoupseerin-koulutus-ei-niilla-opeilla-sotaa-kayda/8431686#gs.0ql25r


Venäjä: Luhanskin alueen täysi hallinta lähellä, Mariupolissa antautunut 1 900 sotilasta – MTV seuraa sotaa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zelenskyi-venajan-pommituksia-ukrainassa-ei-voi-selittaa-sotilaallisin-perustein-kansanmurha-mtv-seuraa-sotaa-ukrainassa/8431614#gs.0ql66e


Suomen Ukrainan suurlähettiläs kertoo, miltä tuntui palata takaisin Kiovaan: "Kyllä se sodan todellisuus täällä tuntuu"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-ukrainan-suurlahettilas-kertoo-milta-tuntui-palata-takaisin-kiovaan-kylla-se-sodan-todellisuus-taalla-tuntuu/8431916#gs.0ql9pm


Yli 20 000 ukrainalaiselle myönnetty suojelua Suomesta – 195 perunut hakemuksensa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli-20-000-ukrainalaiselle-myonnetty-suojelua-suomesta-195-perunut-hakemuksensa/8431748#gs.0qliw0


Kun 14 vuotta tuli täyteen, MTV:n Venäjän-kirjeenvaihtaja sai tarpeekseen: "Pitääkö minun omistaa koko elämäni tälle vastenmieliselle maalle"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kun-14-vuotta-tuli-tayteen-mtv-n-venajan-kirjeenvaihtaja-paatti-etta-nyt-saa-riittaa-pitaako-minun-omistaa-koko-elamani-talle-vastenmieliselle-maalle/8421450#gs.0qlscc

Erdoğan keskustelee Suomen johdon kanssa huomenna

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75d00f85-9eed-4531-8973-7983a7669ea4


Erdogan: Keskustelen Suomen johdon kanssa huomenna

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008831821.html


Erdoganin vaatimukset kohdistuvat kurdien työväenpuolueeseen PKK:hon. EU:n tuomioistuin poisti sen v. 2010 EU:n terroristilistalta, jonne se oli asetettu v. 2002. Erdoganin vaatimusten hyväksyminen olisi vastoin EU:n tuomioistuimen päätöstä eikä niiden hyväksyminen tältä osin ole mahdollista. Ei myöskään voi olla niin, että olisi asetettavissa ehto, että Ruotsin eduskunnassa ei voi olla kansanedustajia jotka ovat johtavissa asemissa PKK:ssa. Ruotsin eduskunnassa on kahdeksan kurditaustaista kansanedustajaa. Kansanedustusasia koskee myös Suomea vaikka nykyisellään Suomen eduskunnassa ei ole kurditaustaisia kansanedustajia.

Joulukuun 2019 vaihteessa Erdogan yritti saada Nato-maat lisäämään Syyrian kurdien aseellinen järjestö YPG:n terroristi-järjestöjen mustalle listalle. Kyseessä on se sama kurdiarmeija, joka juuri uhrasi 10,000 sotilastaan taistelussa ISISiä vastaan ja kurdien siviiliväestö kärsi sodassa. Muu maailma oli erittäin kiitollinen siitä että suorastaan globaali terroristinen riesa ISIS saatiin kukistettua. Tämän jälkeen USA:n alettua vetäytyä, Turkki käynnisti sotilaallisia toimia kurdeja vastaan.

Kurdien oikeudet eivät voi olla kaupankäynnin kohteina että Turkki saataisiin hyväksymään Suomen Nato-jäsenyys.

Suomen kohdalla on pidetty olennaisena, että päätöksiä ei tehdä Suomen pään yli siitä, että Suomi ei voisi itse päättää, hakeeko Nato-jäsenyyttä. Yhtälailla ei voida tehdä sopimusta kurdien pään yli että Suomi hyväksyttäisiin Nato-jäseneksi. Presidentti Niinistön lausunto 18.5.2022 että Suomi sitoutuu Turkin turvallisuuteen, ei pitänyt sisällään kurdien oikeuksien turvaamista eikä EU:n tuomioistuimen v. 2010 päätöksen kunnioittamista. Suomessa on vedottu EU:n tuomioistuimen päätösten sitovuuteen, ja tämän kanssa ja kansainväliseen oikeuteen sitoutumisen kanssa olisi ristiriidassa tehdä sellainen Nato-sopimus joka on ristiriidassa tuomioistuimen tämän päätöksen kanssa kuten muidenkin kansainvälisten sitoumusten kanssa, jotka poikkeavat Nato-linjauksista.

Turkin listalla on myös asevientikiellon purkaminen Turkkiin. On vedottu, että kielto koskee koko EU:ia. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska Turkki on ottanut tämän asian esille Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen hyväksymisen ehdoksi.

Taustalla hiertää myös Turkin laiton Kyproksen osan miehittäminen ja vaatimus sen hyväksymisestä. Turkki ei ole tätä nostanut nyt esille eikä ehkä nosta saadakseen aikaan etenemistä em. muissa asioissa.


Pekka Tiaisen kirjoitus


Suomi vastaa Venäjän uhkaan: Lisää panssarin- ja ilmatorjunta-aseistusta, tykistön ammuksia...

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/36eeae17-ebe1-4ec4-9902-7f96386e1a9e


Suomeen vuokrataan rannikolla kelluva kaasu­terminaali – ”Yhdellä lastilla pyörittää paperi­­tehdasta toista vuotta”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008831339.html


Ukraina määräsi Azovstalin puolustajat lopettamaan taistelun

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008743320.html


Turkin presidentti Erdoğan kertoo keskustelevansa Suomen valtiojohdon ja Naton Stoltenbergin kanssa lauantaina

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008807635.html


G7-teollisuusmaat lupaavat tukea Ukrainan julkista taloutta lähes 19 miljardilla eurolla

https://yle.fi/uutiset/3-12314941


Jos Turkki ei hyväksy Suomen Nato-jäsenyyttä, se voi itse hävitä paljon – lue, mitä seuraavaksi tapahtuu

https://yle.fi/uutiset/3-12454867

Turkki väittää Suomen ja Ruotsin tukevan PKK:ta – Turkissa kurdisissien kanssa on sodittu, neuvoteltu ja jälleen sodittu

https://yle.fi/uutiset/3-12454765


Puolustusvoimien pitkä kauppalista julki: Panssarintorjunta-aseita, ohjuksia ja tykinammuksia – näin lisärahoitus käytetään

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puolustusvoimien-pitka-kauppalista-julki-panssarintorjunta-aseita-ohjuksia-ja-tykinammuksia-nain-lisarahoitus-kaytetaan/8432178#gs.0qzrm7


Venäjällä polttopulloiskuja sotilasasemia vastaan – "Todennäköisesti protestoidaan salaista liikekannallepanoa"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajalla-polttopulloiskuja-sotilasasemia-vastaan-todennakoisesti-protestoidaan-salaista-liikekannallepanoa/8432028#gs.0qzyt1


Ukraina julkaisi videon rautatiesillan räjäyttämisestä telamiinoilla – Venäjä valmistautuu taisteluun Sjeverodonetskista

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ukraina-julkaisi-videon-rautatiesillan-rajayttamisesta-telamiinoilla-venaja-valmistautuu-taisteluun-sjeverodonetskista/8432074#gs.0qxayx


Venäjän uhka on Erdoganille mahdollisuus ja Suomen Nato-hakemus tilaisuus: "Turkissa diplomatia on vaihtokaupan muoto"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-uhka-on-erdoganille-mahdollisuus-ja-suomen-nato-hakemus-tilaisuus-turkissa-diplomatia-on-vaihtokaupan-muoto/8432106#gs.0qxgnh

Suomalaistutkija: ”Itäisimmässä Ukrainassa tapahtuu nyt jotakin todella huolestuttavaa”

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c1aa88ab-e471-45be-abfd-75ffce7b467e


Venäjä hyökkäsi siviilien suojana käyttämään kouluun Severodonetskissa: kolme kuoli – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Harkovan sotarikokset ovat vasta paljastumassa, Venäjä rekrytoinee sotilaita ja asiantuntijoita ulkomailta – tämä sodasta tiedetään nyt

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e1d3d370-ee39-4627-996a-33af02389e8b


Suomen rannikolle saapuu pian massiivinen amerikkalais­alus turvaamaan kaasun­saannin – tällainen se on

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008831952.html


Venäjän kaasuntoimitusten katkeaminen Suomeen nousi ykkösuutiseksi USA:ssa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008832235.html


Jopa kymmeniä suomalaisia on lähtenyt Ukrainaan taistelemaan – näin vieras­taistelijoita käytetään sodassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008826234.html


Venäläisjoukot näyttävät lähes vallanneen tieosuuden Lysitšanskista Bahmutiin, ovat lähellä strategisesti tärkeää Soledaria

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008798473.html


Tilastot paljastavat: Suomi on tukenut Ukrainaa vähemmän kuin naapurimaat – Viro kärjessä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008824903.html


Venäjä kuljetti vankileireille satoja ukrainalaissotilaita, joiden kohtalo on hämärän peitossa – tämän tiedämme nyt

https://yle.fi/uutiset/3-12455424


Ukraine destroys Russian column trying to cross Siversky Donets river

https://www.youtube.com/watch?v=y5PWnOjvqUg


Ukraine special ops troops destroy Russian launch system

https://www.youtube.com/watch?v=WjyrcVHmt9U


Ukraine ground forces inspect column of Russian tanks destroyed near Siversky River

https://www.youtube.com/watch?v=i5U_1iE0PGA


Десантниками назавжди приземлено два ворожі безпілотні засоби спостереження

https://www.youtube.com/watch?v=EJ45-7SNOVU


Артилерією ДШВ та Сухопутних військ знищено чимало броньованої та автомобільної техніки окупантів

https://www.youtube.com/watch?v=QXHUK1zv1pc


Ukrainian Troops Repelled 14 Attacks of Russian Soldiers

https://www.youtube.com/watch?v=5UuLU2x2atw


Ukrainian drone strike destroys Russian helicopter Mi-8!

https://www.youtube.com/watch?v=nz9DdNqPMhE


Video captures moment Russian missile hits beach hotel

https://www.youtube.com/watch?v=LFietFvEgKY


Ukraine war: 'Smaller and smaller' Russian offensives

https://www.youtube.com/watch?v=G6-bmnZpG_E

Šoigu uhkaa Venäjän tuovan uusia sotajoukkoja Suomen lähelle – Näin sotilas­asiantuntija Pekka Toveri arvioi Venäjän lisäysten merkittävyyttä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008832531.html


Brittitiedustelu: Harkovan valtaus­yrityksestä vastannut venäläis­kenraali sai potkut

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008830947.html


Ukraina menetti Mariupolin, mutta tutkijan mukaan taistelu kaupungista oli maalle myös voitto

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ukraina-menetti-mariupolin-mutta-tutkijan-mukaan-taistelu-kaupungista-oli-maalle-myos-voitto/8432498#gs.0s0i35


Tuore video näyttää, miten venäläissotilaat vievät ukrainalaismiehiä epäiltyyn teloitukseen, Saksasta panssariapua Ukrainaan kesällä – MTV seuraa sotaa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zelenskyi-venajan-pommituksia-ukrainassa-ei-voi-selittaa-sotilaallisin-perustein-kansanmurha-mtv-seuraa-sotaa-ukrainassa/8431614#gs.0rxt3w


Окупанти масово вивозять чоловіків з Маріуполя. Їх мобілізують

https://www.youtube.com/watch?v=9dBMA7nQRMM


Ukraine Took Measures Against Belarus Attack

https://www.youtube.com/watch?v=StG7LSJo6yA


Ukrainian Army Destroyed the Tank that Putin Trusted

https://www.youtube.com/watch?v=aP0zRcrSKuQ


'Ukraine's destroyed Donbas is HELL as Russia piles on pressure', warns Zelensky

https://www.youtube.com/watch?v=7XPdnvYnW6Q


Russian Invasion of Ukraine Day 86 [20 May] ''Today''

https://www.youtube.com/watch?v=1BBVWmzvPgw


Surrendered Azovstal Ukrainian soldiers escorted to Donetsk by Russia-backed forces

https://www.youtube.com/watch?v=QDOe6hOh530


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti