tiistai 4. joulukuuta 2012

Selvityspyyntö aluehallintovirastolle




Aluehallintovirasto on myöntänyt Kalajoen jäähalliin anniskeluluvan Hiekkkasärkkien Ohjelmapalvelut Oy.lle JHT:n edustuspeleissa jäähallilla. Liite 1

Kalajoen kaupunki on vuokrannut Kalajoen jäähallin kaikki tilat JHT:lle JHT-edustusjoukkueen sarjapelien aikana. Liite 2

JHT:llä ei ole oikeutta vuokrata jäähallitiloja edelleen. Kalajoen kaupungilla ja Hiekkasärkkien Ohjelmapalvelut Oy:llä ei ole vuokrasopimusta anniskelutiloista eikä voi ollakaan, koska tilat on vuokrattu JHT:lle.

Alkoholilain 8.12.1944 /1143 21 C §:n mukaan anniskelupaikan tulee olla yksinomaan hakijan tosiasiallisessa hallinnassa ja viranomaisten valvottavissa.

Valtuuston varapuheenjohtajana kiinnitän huomiota myös Kalajoen kaupungin ja JHT:n väliseen sopimukseen. Sopimuksen on allekirjoittanut vs. asuntosihteeri. Lisäksi vuokran suuruus on ilmoitettu epämääräisesti: kaupungin vahvistaman taksan mukainen. Valvonnan kannalta olisi helpompi jos vuokra olisi määritelty tarkasti taksan mukaan jotta vuokran maksaminen olisi helpommin voitu valvoa. Tämänkaltaisen asian päättäminen on aikaisemmin Kalajoella kuulunut asianomaisen päättävän elimen päätettäviin asioihin. Vuokrasopimuksessa on myös edustusjoukkueen johtajan Pertti Saukon allekirjoitus. Kaikki viittaa siihen, että henkilö Pertti Saukko on vastuussa koko sopasta.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on ollut tietoinen tästä sopasta, koska hän kaupunginhallitukselle valmistelemassa lausunnossaan kannustaa viinan tarjoiluun: Kaupungin ei liene viisasta pyrkiä rajoittamaan ja säätelemään yritys- ja yhdistystoimintaa vaan toimia pikemminkin kannustavana yhteistyökumppanina. Liite 3. Tämä on vastaus Kalajoen kaupunginvaltuuston aloitteeseen. Liite 4.

Pyydän aluehallintovirasto selvittämään tai selvityttämään toimintojen ja menettelyjen lainmukaisuus.

Kalajoella 03.12.2012

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti