maanantai 10. helmikuuta 2014

Pahkalan koulu tulilinjalla


Opetuspalveluiden uudelleenorganisointia käsiteltiin eilen valtuuston iltakoulussa. Pahkalan koulun johtokunnan nimissä oli valtuutetuille toimitettu Pahkalan koulua koskeva aineisto. Valitettavasti aineisto tuli valtuutetuille kokouksen alussa ja tuskin kukaan ehti perehtyä lähetettyyn aineistoon. Näin päättelin käydystä keskustelusta. Pahkalan koulun puolesta käytettiin varsin vähän puheenvuoroja. Siitä päättelin, että Pahkalan koulu on tulilinjalla. Opetuspalveluiden uudelleenorganisoitityöryhmän maine ja ryhmän asettajan maine tulee pelastaa tosiasioista piittamatta. Tämän on politiikkaa.
On erittäin todennäköistä, että Pahkalan koulun lopettamispäätös tehdään seuraavassa valtuuston kokouksessa 25.2.2014 kaupunginhallituksen esityksestä.

Pahkalan koulun johtokunta kutsui valtuutettuja tutustumaan kouluun ennen Raumankarilla suoritettua kuulemistilaisuutta. Valitettavasti vain muutama valtuutettu vaivautui tutustumaan Pahkalan koulun tiloihin ja toimintaan. Myöskään kuulemistilaisuutta ei järjestetty Pahkalan koululle. Ehkä sen vuoksi, etteivät päättäjät saa tietää totuutta asioissa. Aikanaan Johannes Virolainen opetti kunnallisia päättäjiä sanomalla, että ”tiedä mistä pätät ja mitkä ovat sen seuraukset”. Olen syvästi pettynyt kalajokisten valtuutettujen aktiivisuuteen asiassa. He eivät viitsi perehtyä Pahkalan koulun tilanteeseen. Olen itse käynyt koululla ja todennut sen tilat toimiviksi ja hyviksi. Liikuntasali on suorastaan loistava noihin olosuhteisiin. Se on kyläläisten itse rakentama oman metsän tunkeista. Ihmetystä on herättänyt koulun korjaussuunnitelmat, koska ulkopuolisen kuntoarviojan mukaan kustannukset ovat tulevat vuodetkin huomioonottaen vain 16 000 euroa ja Kalajoen kaupungin teknisen toimiston mukaan pitkästi yli 900 000 euroa.

Tärkein syy Pahkalan koulun sulkemiseen on se, että Raumankarin koululla on vajausta oppilaista ja paikat on tarkoitus täyttää Pahkalan aluekoulun oppilailla. Pahkalan koulun johtokunta toivoo, että ennen kuin valtuusto päättää koulun kohtalosta, valtuutetut tulisivat käymään ja tutustumaan kouluun. Voitte tulla käymään koulupäivien aikan milloin vaan. Jos haluatte tulla muuna aikana, ottakaa yhteyttä kolunjohtajaan Päivi Kivelään.

Mielestäni Pahkalan koulun johtokunnalla on oikeus tietää paljonko säästöä syntyy Pahkalan koulun sulkemisella ja mistä säästöt muodostuvat. Lisäksi on syytä selvittää mitkä ovat koulun lopettamisen vaikutukset kylälle. Tämä on mielestäni minivaatimus asiassa.

Tässä on Pahkalan koulun johtokunnan näkemys asiassa





Tässä on Pahkalan koulun toimintakertomus vuodelta 2013






Tässä on Pahkalan koulun käyttövuorot 2013-2014



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti