maanantai 24. marraskuuta 2014

Raution koulun lakkauttaminen kaupunginhallituksen käsittelyssä tänään



Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle,
1) että Raution koulun toiminta lakkaa lukuvuoden 2015 - 2016 alusta ja
alu een oppilaat ohjataan Pöllän koululle. Pöllän koulu muutetaan tässä
yhteydessä Raution kouluksi. Raution alueella on yksi koulu ny kyisen
kahden koulun sijaan. Nykyisestä Pöllän koulusta tulee Raution
ky län 1 - 6 luokkien koulu syyslukukauden 2015 alkaessa.
2) että Raution koulussa nykyisin opiskelevat Typpön ja Kärkisen kylän
op pi laat siirtyvät opiskelemaan Tyngän aluekoululle syyslukukauden
2015 alkaessa.

Raution Kylätoimikunnan ehdotus asiaan on: Raution aluekoulun suunnittelu aloitetaan välittömästi. Siinä voidaan toteuttaa ”Pudasjärven mallia” Yritys rakentaa 1200 m2 hirsikoulun jonka kaupunki vuokraa yhdistetyllä vuokra ja lunastussopimuksella. Tämä on kestävän kehityksen tie. Kyläyhdistys osaltaan tulee tukemaan asiaa kaikin mahdollisin keinoin.

Minun näkemys asioista:

Mitkä ovat kaupunginjohtajan esityksen heikkoudet?
  1. Oppilaat eivät mahdu Pöllän koulun tiloihin
  2. Pöllän koulun remonttia ei ole suunniteltu eikä voida olla varmoja mitä muutoksi joudutaan tekemään ja kuinka paljon se maksaa, tilasuunnitelmaa ei ole tehty.
  3. Hajuhaittoja ei ole vielä pystytty poistamaan
  4. Raution yhtenäisyys hajoaa
  5. Säästöjä ei tule virkamiesten esittämiä määriä. On otettava huomioon tehtävät korjaukset, niin kulut ovat suuremmat kuin säästöt
  6. Opiskeluympäristöt eivät ole yhdenvertaiset Pöllän koululla Kalajoen muiden koulujen kanssa. Onko kysymys rautiolaisten syrjinnästä? Onko menettelu perustuslain 6 §:n vastaista? Kaupunginjohtajan esitys ei ole yhdenvertainen vaan on eriarvoistava.
  7. On lyhytnäköistä toimintaa sulkea koulu, koska uuden koulun suunnitelmat ovat jo merkittävän pitkällä ja siihen liittyvät energiaratkaisut säästävät tulevaisuudessa suuret summat kalajokisten verorahoja ja tuovat Rautioon energiaratkaisujen myötä runsaasti uusia työpaikkoja, eikä ainoastaan Rautioon vaan koko Kalajoelle.
  8. Kaupunginjohtajan esitys ei ole rakennemuutosesitys vaan Raution koulun tuhoamissuunnitelma
  9. Kaupunginjohtaja ei ole perehtynyt asiaan eikä ymmärrä asioiden taustoja
  10. Koulu ei ole ainoastaan koulu vaan osa yhteiskuntaa, myös rautiolaisten toimintamahdollisuudet ja tulevaisuuden usko on turvattava yhdenvertaisella opiskeluympäristöllä.
  11. Raution koulua on erittäin vaikea myydä nyt, koska se on kivikoulu, mikä ei ole parhaassa mahdollisessa kunossa. Sen jälkeen kun on rakennettu uusi koulu Raution nykyiselle koululle löytyy varmennin ostaja ja on omalta osaltaan elävöittämässä kylän toimintaa.
  12. Raution koulun oppilasmäärä on kasvussa, eikä Raution koulu ole Kalajoen pienimpia kouluja oppilasmäärältään.

Mikä on Pudasjärven malli?

Muuallakin on samanlasia suunnitelmia kuin Rautiossa

Uusiutuvan energian opintomatka

Minun näkemykseni on , että Kalajoen koulujen rakennemuutos tapahtuu parhaiten siten, että Kalajoelle tulee viisi ala-astetta: yksi Rautioon ( rakentaan uusi hirsinen koulu ottaen huomioon ekologisuus ja energiaratkaisut), yksi Vuorenkalliolle ( rakennetaan uusi hirsinen koulut ottaen huomioon ekologisuus ja energiaratkaisut), Pohjankoulun saneraataan, Tyngän koulu ( toimii Tyngän, Etelänkylän ja Pitkäsenkylän kouluna),Raumankari koulu.

Näin keskittämällä säästetään opetuskustannuksissa ja taataan yhdenvertaiset opetusympäristöt kaikille Kalajoen lapsille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti