torstai 7. huhtikuuta 2022

PE 08.04.2022 Sodan 44. päivä

 

Vladimir Putin


Olen seurannut tiiviisti mailman menoa ja Ukrainan sodan tapahtumia ja vaikutuksia maailman tapahtumiin. En voi välttyä vaikutelmalta, että Suomi ja Ruotsi hakevat Nato-jäsenyyttä eri aikaan – Suomi ensin ja Ruotsi 4 – 5 kuukautta myöhemmin. Suomen Nato-jäsenhakemus tulee olemaan erilainen kuin Ruotsin.Näkemykseni mukaan Suomi ei halua alueelleen ydinaseita eikä Naton tukikohtia eikä Naton joukkoja pysyvästi. Suomi puolustaa maataan pääsääntöisesti omilla puolustusvoimilla. Suomi tiedostaa maantieteellisen asemansa ja historialliset tapahtumat Suomen ja sen itänaapurin välillä. Suomi ei halua olla uhka Venäjän turvallisuudelle ja Venäjää vastaan ei tulla hyökkäämään Suomen alueen kautta. Suomi haluaa, että Suomen ja Venäjän raja on rauha raja. Venäjä on Suomelle tärkeä kauppakumppani tulevinakin vuosina. Valitettavasti kauppasuhteet ovat nyt väliaikaisesti katkenneet. Minä pidän todennäköisenä, että Suomi jättää Nato-jäsenhakuksensa jo tämän huhtikuun aikana – ehkä se päivä on 14.04.22 tai viimeistään 19.04.2022.

Ukrainassa sota kiihtyy. Venäjä on kärsinyt suuria tappioita. Lännen aseapu Ukrainalle on ollut merkittävää. Ei ole mahdotonta, että Ukraina kykenee torjumaan Venäjän hyökkäyksen ja ajamaan Venäjän joukot pois alueeltaan. Putin ei voi kestää tappioita ja siksi seuraukset voivat olla arvaamattomia. Venäjästä on tulossa uusi Pohjois-Korea lännen pakotteiden seurauksena. Korpivaellus saattaa olla jopa 30 vuoden mittainen. Se ei ole venäläisten syy vaan syyllinen siihen on Venäjän johto ja sen johtaja Vladimir Putin.


EU asetti tuontikiellon venäläiselle kivihiilelle – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


IL:n tiedot: Suomi valmistautuu hakemaan Nato-jäsenyyttä TP-Utvan antamalla lisäkirjauksella

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/865bf723-4d71-40a6-8f9d-6ceadb8ce405


Asiantuntijat Ylellä: Venäjä voi käyttää sotilaallista voimaa, jos Suomi päättää hakea Natoon

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/90565169-27ae-4ed7-a50e-28633d9f0bf3


Ukrainan sota, päivä 43: Sota raaistuu Itä-Ukrainassa, Peskov kommentoi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/562e4ba9-34e3-4152-a990-c50f2baa0d22


Kremlin tiedottaja: Venäjän ”tasapainotettava tilanne”, jos Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737403.html


Roman Abramovitshin superjahti savustettiin karkumatkalle – ”erittäin iso riski” oli liikaa

https://www.is.fi/valioliiga/art-2000008736460.html


Kremlin tiedottaja myöntää: Venäjän joukot kärsineet merkittäviä tappioita Ukrainassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737475.html


Yhdysvallat keskeyttää normaalit kauppasuhteet Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008714956.html


Yksi Butshan kuuluisista kuvista on naisen käsi – uhri tunnistettiin manikyyristä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008735239.html


Жители Бучи рассказывают о месяце ужасов: "Нам приходилось перепрыгивать через трупы"

https://www.is.fi/newsinrussian/art-2000008736838.html


Venäläisen rauhannobelistin Dmitri Muratovin päälle heitettiin maalia junassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737637.html


HS kertoi Nokian jatkaneen tuotekehitystä Venäjällä sodasta huolimatta – yhtiö: Ei aio jatkaa tutkimus- ja kehittämistoimintoja Venäjällä

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008737591.html


Putinin rakastajaksi väitetyn Alina Kabajevan nimi katosi valtionyhtiön sivuilta – oppositiojohtajalta kovia syytöksiä

https://www.is.fi/urheilu/art-2000008737024.html


Saksan liittopresidentti vierailee Suomessa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008737662.html


Pyhäjoen ydinvoimala etenee Venäjän rahoilla, vaikka moni osakas haluaisi irti hankkeesta – Takana on salainen sopimus

https://www.hs.fi/talous/art-2000008733422.html


Zelenskyi: Borodjankan tilanne "merkittävästi kammottavampi" kuin Butšan

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008673282.html


Venäjän pääministeri: Venäjää uhkaa vaikeimmat ajat 30 vuoteen – Nyt nähtyjä keinoja ”ei käytetty edes kylmän sodan pimeimpinä aikoina”

https://www.hs.fi/talous/art-2000008736137.html


YK:n yleiskokous äänesti Venäjän ulos ihmis­oikeus­neuvostosta – Tutkija: Yksi YK:n tähän asti jykevimmistä päätöksistä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008734861.html


Zelenskyi pitää tänään historiallisen puheen Suomen edus­kunnassa – Puhemies Vanhanen: Hallitus reagoi mahdollisiin toiveisiin lisä­tuesta

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008735938.html


Naton laajenemista vastustava Kiina ei ottanut kantaa Suomen ”hypoteettiseen” jäsen­hakemukseen mutta kehotti varovaisuuteen

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008735116.html


Россия запретила и заблокировала Instagram, но российское министерство обороны продолжает ежедневно публиковать там свои материалы

https://www.hs.fi/newsinrussian/art-2000008732757.html


Täysin tyhjän päällä

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008728702.html


IEA vapauttaa 120 miljoonaa barrelia öljyä markkinoille

https://www.hs.fi/talous/art-2000008737488.html


Hallitus kertoi yllättäen satojen miljoonien lisä­menoista – Se herätti kysymyksen, johon Mika Lintilältä tuli sekava vastaus

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000008736962.html


Suomi vuokraa yhdessä Viron kanssa lng-terminaali­laivan, uusiutuvan poltto­aineen jakeluvelvoitetta alennetaan

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008735180.html


VR kertoi huomioivansa huolto­varmuuden Venäjän liikenteen lopettamisessa – Huolto­varmuus­keskus: Suomi ei ole riippuvainen Venäjästä

https://www.hs.fi/talous/art-2000008737445.html


Näin Suomen Nato-päätös etenee – Valtionjohto voi periaatteessa esittää jäsenyyttä milloin tahansa

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008725479.html


EU-maat sopivat uudesta pakotepaketista Venäjää vastaan

https://yle.fi/uutiset/3-12314941


Mika Aaltola Suomen Nato-siirtojen seurauksista: Venäjältä odotettavissa uhittelua, mutta ne ovat hallittavissa

https://yle.fi/uutiset/3-12395980


Naton Stoltenberg Ylelle: Poliittinen päätös jäsenyydestä voidaan tehdä nopeasti

https://yle.fi/uutiset/3-12396039


Hallitus linjasi polttoaineiden hintaan alennuksen – Kukaan ei silti tiedä tarkasti, miten ja milloin se näkyy tankkauspaikoilla

https://yle.fi/uutiset/3-12395223


Venäjä närkästyi Suomen taidetakavarikosta – selvitimme, miksi kuljetukset pysäytettiin, vaikka kyse lienee kulttuuriperinnöstä eikä ylellisyystuotteista

https://yle.fi/uutiset/3-12394986


MTV Ukrainassa: Kotiin Butshaan palaava Uljana ei tiedä, mitä perillä odottaa: "Tiedän, että venäläiset sotilaat ovat menneet kotitalooni"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-ukrainassa-kotiin-butshaan-palaava-uljana-ei-tieda-mita-perilla-odottaa-tiedan-etta-venalaiset-sotilaat-ovat-menneet-kotitalooni/8398406#gs.wnacs3


Matkakuluvähennyksiä korotetaan tilapäisesti – näin kilometrikorvaukset muuttuvat, vaikuttaa yli puolen miljoonan henkilön verotukseen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/matkakuluvahennyksia-korotetaan-tilapaisesti-nain-kilometrikorvaukset-muuttuvat-vaikuttaa-yli-puolen-miljoonan-henkilon-verotukseen/8398056#gs.wnaeif


Haavisto: Taideaarteet pyritään palauttamaan Venäjälle mahdollisimman pian – Nato-mailta tarjouksia tuesta Suomen jäsenyysprosessin ajaksi

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/haavisto-taideaarteet-pyritaan-palauttamaan-venajalle-mahdollisimman-pian-nato-mailta-tarjouksia-tuesta-suomen-jasenyysprosessin-ajaksi/8398254#gs.wnag35


На Запоріжжі ЗСУ знищили кілька десятків рашистів та захопили ворожий БТР

https://www.youtube.com/watch?v=N42QX20bzjY


Ukrainian investigators uncover evidence of torture, killings in Bucha

https://www.youtube.com/watch?v=GCh_lo2zd0I


Ukraine War: Dead body count in Bucha continues to rise

https://www.youtube.com/watch?v=1drjwX-Zk7s


Russia Accused Of Using Hunger As Weapon In Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=bdnJKXi0dBg


Ukraine Asks For More Weapons as Russia Fails To Take Kyiv

https://www.youtube.com/watch?v=r9jdS8u_4UE


'Crying for joy that we are still alive': Human cost of resistance revealed at Chernihiv | ITV News

https://www.youtube.com/watch?v=l3cck6f0GqY


The Horrors Russia Left Behind | Russia-Ukraine War

https://www.youtube.com/watch?v=ww8PjviNPfw


Наслідки війни Росії проти України побачить увесь світ на Google maps

https://www.youtube.com/watch?v=D8ehJHjPJAc


Ексклюзив ТСН: українці активно ремонтують пошкоджену та підбиту трофейну техніку

https://www.youtube.com/watch?v=NfJjiYmBWog


В Бородянці рятувальники починають розбирати завали

https://www.youtube.com/watch?v=Ni_HldM07Z0


Жахливі кадри з Бородянки: ЖОДНОГО ВЦІЛІЛОГО будинку / Заберіть вразливих людей від екрану!

https://www.youtube.com/watch?v=3L85UiM6rPE


Маму застрелили у голову: студентка з Бучі поставила Лаврову питання - Буча, війна - Україна 24

https://www.youtube.com/watch?v=c9J0yRXj-mg


Chernihiv Rises From Rubble Left By Russian Army

https://www.youtube.com/watch?v=tlt6cXAzgOo


Ukraine SHOT DOWN Three Russian Tanks and Fuel Tanker

https://www.youtube.com/watch?v=pj5inQpTb3U


Ukraine HITS Russia With Their OWN WEAPON

https://www.youtube.com/watch?v=os_uxEUeOvA

Iso-Britannia: Venäjän joukot vetäytyneet Pohjois-Ukrainasta – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Venäläiset mielenosoittajat eivät voineet käyttää kotimaansa lippua – keksivät luovan ratkaisun

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ee4d6e79-7802-4f5d-9fd3-8a767d17d3b6


Nämä Hitlerin virheet Putin on toistanut Ukrainassa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/abccecfb-1086-49b3-95be-c21afc41a5ca


Ensimmäinen venäläinen Suhoi Su-35-hävittäjä ammuttiin alas Ukrainassa

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ensimmainen-venalainen-suhoi-su-35-havittaja-ammuttiin-alas-ukrainassa/4c8e3c99-cd57-495d-b2ba-3b4cbecb9208?ref=iltalehti:c3a8&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_tekniikkatalous_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi


Miten Ukrainan sota loppuu? Asiantuntija listaa 5 mahdollista vaihtoehtoa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737147.html


Tällaista tuhoa pommitus tekee Tampereen kokoiseen kaupunkiin – katso IS:n video­raportti Tshernihivistä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737850.html


Britannian sotilas­tiedustelun mukaan venäläis­joukot vetäytyneet Pohjois-Ukrainasta – BBC raportoi hirveyksistä Tshernihivin lähellä: Mykola nukkui 25 yötä seisten

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008714956.html


Aleksandra kirjoitti numeronsa kaksivuotiaan selkään ja sitten perhe pakeni Kiovasta – nyt hän kertoo tarinan pysäyttävän kuvan takaa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008736969.html


Kuvat: Tältä Butsha näytti ennen Venäjän hyökkäystä – savuavat rauniot ovat muistona entisestä loistosta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008733697.html


Klitshkon veljekset siunasivat vaikean päätöksen – ukrainalainen urheilija jätti sotimisen: ”Haluan tuoda kotimaalleni kunniaa”

https://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000008735875.html


Ukrainalais­kyläläiset sanovat Venäjän sotilaiden käyttäneen heitä kilpinään

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008737674.html


IS sai selvitettyä, millaisia taide­aarteita jäi taka­varikkoon syventämään Suomen ja Venäjän diplomaattista kiistaa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008737454.html


Ajatus­hautomo: Pohjois-Ukrainasta vetäytyneet venäläis­joukot eivät toden­näköisesti riitä Venäjän läpi­murtoon Donbasissa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008673282.html


Podcast: Ukrainan kauhujen äärellä

https://www.hs.fi/visio/art-2000008736247.html


Venäjä väittää ottaneensa haltuunsa Mariupolin keskustan

https://yle.fi/uutiset/3-12314941


Ukrainalaisen kylän asukkaat sanovat Venäjän sotilaiden käyttäneen heitä ihmiskilpinä

https://yle.fi/uutiset/3-12396198


Putinin tiedottaja varoitti Suomen Nato-jäsenyydestä – tutkijan mukaan Venäjä jättää tarkoituksella epäselväksi mitä vastatoimet olisivat

https://yle.fi/uutiset/3-12396230


MTV seuraa Venäjän hyökkäystä: Ukrainan puolustus Luhanskissa kestää, kuvernööri sanoo – Venäjä hyökkää ja etenee Harkovan suunnalla

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-seuraa-venajan-hyokkaysta-zelenskyi-puhuu-tanaan-suomen-eduskunnalle/8398434#gs.wnvssq


Tämä Venäjän raakuuksista Ukrainassa tiedetään – kartta kertoo, mistä hirmutekoja paljastuu varmasti lisää: "Onko käsketty, että ammutaan kaikki mikä liikkuu?"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tama-venajan-raakuuksista-ukrainassa-tiedetaan-kartta-kertoo-mista-hirmutekoja-paljastuu-varmasti-lisaa-onko-kasketty-etta-ammutaan-kaikki-mika-liikkuu/8398020#gs.wnvy15


Ukrainan Obukhovychin asukkaat: "Venäläiset käyttivät meitä kilpinään"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ukrainan-obukhovychin-asukkaat-venalaiset-kayttivat-meita-ihmiskilpinaan/8398446#gs.wnw275


Palvelunestohyökkäys menossa: Ulkoministeriön ja puolustusministeriön sivut kaatuneet

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/45797cdf-e56d-4037-bfa7-40f8a548a7ea


Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b9949603-b706-4c8d-a55b-d8904bb3656e


Ensimmäinen venäläisyritys vaatii sotarikostutkintaa Butšasta – tämä sodasta tiedetään yön jälkeen

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d7bfcb62-1735-480c-9a43-9e37bbe18656


Yli 30 siviiliä kuollut ohjusiskussa rautatieasemalle – Zelenskyi: ”Pahuudella ei ole rajaa” – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Ulko­ministeriön ja puolustus­ministeriön sivut kaatuivat – käynnissä on palvelun­esto­hyökkäys

https://www.is.fi/digitoday/art-2000008738925.html


Venäjä yrittää paikata pahoin kärsineitä joukkoja ennen siirtoa Donbasiin – tämä joukkojen tilasta tiedetään nyt

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008736138.html

Kymmeniä kuoli raketti-iskussa rautatie­asemalle Itä-Ukrainassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008738993.html


Butshan julmuuksista vastuussa prikaatit eri puolilta Venäjää – Martti J. Kari: ”Ne saivat pahasti pataan eli ne kostavat”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008736401.html


Venäjän kehittynyt teollisuus on katastrofin partaalla – konsultti: Putinin hallinnon omavaraisuusohjelmat epäonnistuneet pahasti

https://www.is.fi/autot/art-2000008738561.html


Suomi kuuluu sodanvastaisen koalition ”moraalisiin johtajiin”, Zelenskyi sanoo – suora lähetys eduskunnasta jatkuu

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008735495.html


Saksan liittopresidentti Putinille: ”Arvoisa presidentti, lopettakaa hulluus”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008737964.html


Saksa tukee Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä, sanoi liittopresidentti Steinmeier: ”Olemme puolellanne”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008738938.html


Ukrainan rauta­tie­yhtiö: Kymmeniä kuollut ohjusten osuttua rauta­tie­asemaan Kramatorskissa – Venäjän kulttuuri­ministeriö: Suomessa taka­varikoidut teokset määrä palauttaa viikon­loppuna

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008673282.html


Ukrainan presidentti Zelenskyi eduskunnalle: Olette nähneet Venäjän hyökkäyksen maahanne ja tämä uhka on edelleen olemassa – katso suorana Ylen erikoislähetys

https://yle.fi/uutiset/3-12396505


Palvelunestohyökkäys kaatoi ulkoministeriön ja puolustusministeriön verkkosivut – häiriö myös Nordean verkkopankissa

https://yle.fi/uutiset/3-12396843


Niinistö: Ukrainaa tuettava maksimaalisesti raskaammassa aseistuksessa

https://yle.fi/uutiset/3-12396593


MTV seuraa hetki hetkeltä: Zelenskyi puhuu Suomen eduskunnalle juuri nyt – viittasi talvisotaan ja Stalinin hyökkäykseen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-12-30-zelenskyi-puhuu-suomen-eduskunnalle/8398436#gs.worczm


Presidentti Niinistö: "Varmasti pian tulee aika palata Kiovaan fyysisestikin"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-12-15-presidentti-niiniston-tiedotustilaisuus/8398720#gs.worhot


Venäläiskoneen ilmatilanloukkaus Suomessa tallentui lentoseurantaan – katso, miten IL-96-300 koukkasi Porvoon lähistöllä

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venalaiskoneen-ilmatilanloukkaus-suomessa-tallentui-lentoseurantaan-katso-miten-il-96-300-koukkasi-porvoon-lahistolla/8398772#gs.wormr8


MTV seuraa Venäjän hyökkäystä: Venäjä kiistää tehneensä rakettihyökkäyksen juna-asemalle – Ukraina: Yli 30 kuollut ja 100 loukkaantunut

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-seuraa-venajan-hyokkaysta-zelenskyi-puhuu-tanaan-suomen-eduskunnalle/8398434#gs.worroh


Venäjä: Suomi palauttaa Tullin takavarikoimat taideteokset viikonloppuna

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venaja-suomi-palauttaa-tullin-takavarikoimat-taideteokset-viikonloppuna/8398660#gs.worwob

Radio conversations found

https://www.youtube.com/watch?v=hj_HMZDGdtw


'Ukrainian soldiers dodge Russian bombs as they run through Donetsk trenches'

https://www.youtube.com/watch?v=CojgdD717jo


Destroyed Russian column seen on street in Bucha, Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=cZXWGn1akEc


Зачистка російських недобитків на Київщині вже практично завершена. Слава Україні!

https://www.youtube.com/watch?v=-OBrFFqvE4o


Окупанти вдарили "Точкою-У" по вокзалу Краматорська, є постраждалі

https://www.youtube.com/watch?v=c_5QYYUXh_0


У мережі показали зруйнований окупантами Миколаївський аеропорт

https://www.youtube.com/watch?v=xfwHsoCoEG8


Усі будинки понищені, а люди домом вже називають підвали! Ситуація у звільненому Ірпені

https://www.youtube.com/watch?v=Xwk0lN6fUVI


Kramatorsk train station attack: Dozens killed, Ukraine says

https://www.youtube.com/watch?v=4p22XamJhoY


Zelenskyi ylisti suomalaisten rohkeutta talvisodassa – tutkija nostaa esiin vaikean ja vaietun seikan historiastamme

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c0b5df62-1ded-4569-847c-8942a4963bca


Zelenskyi vertasi Ukrainaa talvisotaa käyvään Suomeen: ”Aivan kuten teidän rohkeutenne pelasti maanne Stalinin invaasiolta...”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb81794f-dbee-4e0d-a821-2d693ea0ad36


Näkökulma: Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta ja ansaitsee paremmat liittolaiset

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5fb12aff-3538-4c6f-8a5f-cae65cb2ba29


Näin Zelenskyin historialliseen puheeseen reagoitiin eduskunnassa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e6016f5c-63a4-4f87-8e3d-5df942c96c10


Suomi karkottaa kaksi venäläisdiplomaattia

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/91721437-5325-41ae-b572-1db33a3c07b8


Zelenskyin väkevä puhe teki vaikutuksen eduskunnassa – Tuomioja kuvaili ”perussetiksi”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e4e5271b-d27d-464c-aaab-874ee0a2a79f


Video: Vladimir Putin pitkästä aikaa julkisuudessa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/132f8336-2ff0-40b6-ba2a-eebb1d4a6382


USA syyttää Putinia Kramatorskin ohjusiskusta: ”Yksi hirmuteko lisää” – IL seuraa sotaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4


Venäjä iski täpötäydelle rautatieasemalle: kymmeniä kuoli – tämä tiedetään kello 16

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d7bfcb62-1735-480c-9a43-9e37bbe18656


Lue Volodymyr Zelenskyin historiallinen puhe Suomen eduskunnalle sanasta sanaan

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008740209.html


Kramatorskin rautatieasemalle iskeneestä ohjuksesta löytyi hyytävä viesti

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008739708.html


Erkki Tuomioja luonnehti Ylellä Zelenskyin puhetta ”perus­setiksi” – somekansa tyrmistyi

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008739843.html


Kymmeniä kuoli raketti-iskussa rautatie­asemalle Itä-Ukrainassa – kuolleista ainakin neljä lapsia

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008738993.html


Ukrainan urheilutähti kuoli Butshan verilöylyssä

https://www.is.fi/urheilu/art-2000008739902.html


Putin yllättäen julkisuuteen – video näyttää presidentin Zhirinovskin arkun äärellä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008739036.html


Ruuasta tuli huippukallista maaliskuussa – maailman vilja- ja ruokaöljymarkkinat sekaisin

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008739324.html


Jahteja, helikoptereita, taidetta – EU on jäädyttänyt jo 30 miljardin euron arvosta oligarkkien omaisuutta

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008739660.html


Suomi karkottaa maasta kaksi Venäjän suurlähetystön henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008739992.html


Verkkohyökkäys ministeriöiden sivuille poiki vahvan reaktion: ”Vahvistaa entisestään päättäväisyyttämme”

https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000008739321.html


Von der Leyen tapaa tänään Zelenskyin Kiovassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008738251.html


Zelenskyi pyysi tunteellisessa puheessaan maalleen lisäapua ja muistutti talvisodasta – Kansanedustajat olivat puheen jälkeen hyvin yksimielisiä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008738418.html


Presidentti Zelenskyin liikuttava puhe kertoi, miten paljon ”moraalinen johtaja” Suomi on muuttunut

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008738548.html


Näin pääministeri Marin ja ulkoasiain­valiokunnan johtaja Halla-aho kommentoivat Zelenskyin vaatimusta painostaa yrityksiä: ”Kannattaa lähteä venkoilematta”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008739349.html


Tämä tiedetään Kramatorskin tuhoisasta asema­iskusta, josta Ukraina ja Venäjä syyttävät toisiaan

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008739832.html

Donetskin alueen kuvernööri syyttää Venäjää rypäle­pommien käytöstä Kramatorskissa – Lavrov: Valko-Venäjän tulisi antaa turvatakuut Ukrainalle

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008673282.html


EU sopi Venäjä-pakotteista: Kivihiilen, vodkan ja kaviaarin tuonti kielletään – EU on jäädyttänyt 30 miljardilla eurolla oligarkkien rahoja

https://www.hs.fi/talous/art-2000008739829.html


Stukin entinen pääjohtaja siirtyi Venäjän ydinvoimalobbariksi ja teki 10 vuodessa jättitilin, nyt hän kertoo saaneensa tarpeekseen – ”Kuin päätä hakkaisi seinään”, hän sanoo HS:lle

https://www.hs.fi/talous/art-2000008737343.html


Suomi vapauttaa markkinoille 369 000 barrelia raakaöljyä

https://www.hs.fi/talous/art-2000008740119.html


Ukrainasta paennut saa jatkossa tehdä töitä heti tilapäistä suojelua haettuaan

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008740168.html


Hallituksen turvallisuus­poliittinen selonteko on tulossa eduskunnan lähete­keskusteluun 20. huhtikuuta

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008739983.html


Saksan liittopresidentti Putinille: ”Arvoisa presidentti, lopettakaa hulluus”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008737964.html


Helsinkiläisellä levähdyspaikalla seisoo hajonnut ukrainalainen rekka, jonka kuski on tiukassa paikassa – Vantaalainen Volvo-huolto tarjosi miehelle ilmaista apua

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008737928.html


Kramatorskin juna-asemaiskun uhriluku noussut 50:een

https://yle.fi/uutiset/3-12314941


Analyysi: Zelenskyi vetosi suomalaisiin talvisodan muiston ja koulutusmaineen avulla

https://yle.fi/uutiset/3-12396631


MPKK:n johtaja uskoo, että Ukrainassa paljastuu uusia hirmutekoja: "Venäläiseen sotiluuteen kuuluu valta ja julmuus"

https://yle.fi/uutiset/3-12396673


Ylen tieto: Venäläiset ja valkovenäläiset rekat pysäytetään rajalle ensi yöstä alkaen

https://yle.fi/uutiset/3-12397791


Kivihiilen tuonti Venäjältä EU:hun loppuu elokuussa – mutta paljon rahakkaammat öljy ja kaasu jäivät yhä pakotteiden ulkopuolelle

https://yle.fi/uutiset/3-12396636


"Suomella voi olla suuri vaikutus" – yksi asia Zelenskyin puheessa yllätti Suomessa asuvan ukrainalaisen, presidentin kaiman Volodymyrin

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomella-voi-olla-suuri-vaikutus-yksi-asia-zelenskyin-puheessa-yllatti-suomessa-asuvan-ukrainalaisen-presidentin-kaiman-volodymyrin/8399106#gs.wppbh1


Suomessa on kymmeniä ulkomaalaisia vakoojia – Supon päällikkö paljastaa, miten tiedustelijat toimivat ja millaisia kohteita he etsivät

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomessa-on-kymmenia-ulkomaalaisia-vakoojia-supon-paallikko-paljastaa-miten-tiedustelijat-toimivat-ja-millaisia-kohteita-he-etsivat/8399012#gs.wppfmv


F-Securen Hyppönen: Iskut suomalaisten ministeriöiden sivuille todennäköisesti venäläistä alkuperää – "Näyttävä tapa osoittaa mieltä verkossa"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/f-securen-hypponen-iskut-suomalaisten-ministerioiden-sivuille-todennakoisesti-venalaista-alkuperaa-ei-pysyvaa-vahinkoa-tama-on-nayttava-tapa-osoittaa-mielta-verkossa/8398934#gs.wppj8m


Miksi Zelenskyi on niin vaikuttava puhuja? – Näillä kolmella keinolla Ukrainan presidentti vakuuttaa kuulijansa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miksi-zelenskyi-on-niin-vaikuttava-puhuja-nailla-kolmella-keinolla-ukrainan-presidentti-vakuuttaa-kuulijansa/8399180#gs.wppo6m


"Kiitos Suomelle" – tällaiset aplodit eduskunta antoi Ukrainan presidentille, katso reaktio

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiitos-suomelle-tallaiset-aplodit-eduskunta-antoi-ukrainan-presidentille-katso-reaktio/8398834#gs.wpptu3


Tämä tiedetään nyt: Kymmeniä kuoli raketti-iskussa rautatieasemalle Itä-Ukrainassa – kuolleista ainakin viisi lapsia

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tama-tiedetaan-nyt-kymmenia-kuoli-raketti-iskussa-rautatieasemalle-ita-ukrainassa-kuolleista-ainakin-nelja-lapsia/8399166#gs.wppzoy


Ulkoministeri Haavisto ei pidä ilmatilaloukkauksia ja palvelunestohyökkäyksiä sattumana: "Venäjä näyttää, että on huomattu ja reagoidaan"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ulkoministeri-haavisto-ei-pida-ilmatilaloukkauksia-ja-palvelunestohyokkayksia-sattumana-venaja-nayttaa-etta-on-huomattu-ja-reagoidaan/8399000#gs.wpq418

EU's von der Leyen shown bodies of victims of Bucha massacre in Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=4cOKoHsiiM0


'In Bucha we saw our humanity being shattered': Ursula von der Leyen on visit to Bucha | AFP

https://www.youtube.com/watch?v=FmxjbtFEMpw


Ukraine's Zelensky meets EU chief Ursula von der Leyen and Josep Borrell in Kyiv | AFP

https://www.youtube.com/watch?v=rAR3IHEJyUg


EU leaders arrive in Ukraine to reassure Zelensky on membership • FRANCE 24 English

https://www.youtube.com/watch?v=BDOI41wYPWs


Kyiv residents try to resume ‘normal life’ as Russian troops withdraw

https://www.youtube.com/watch?v=PLDcYzi_T_U


Searching Borodyanka, Which Zelenskyy Says Is 'More Dreadful' Than Bucha

https://www.youtube.com/watch?v=-EdEGYFPcb8


Mariupol's dead estimated at 5,000 as Ukraine braces in the east

https://www.youtube.com/watch?v=YOSKjdNvViE


Ukraine war: Hundreds queue for Russian aid in besieged Mariupol

https://www.youtube.com/watch?v=T0YveueCTAw


Ukrainian civilian shares dramatic first-hand footage of escape from Mariupol bombardment

https://www.youtube.com/watch?v=FgxYp9dGoR8


Teen sisters 'raped' as horrors from Ukrainian town cut off for 35 days emerge | ITV News

https://www.youtube.com/watch?v=8ER-RI3GO_M


Why Russian Tanks Are So Afraid Of Germany's New RGW-90 ?

https://www.youtube.com/watch?v=50DNxA0dRGg


Russians PUSHED BACK in Kreminna (Ukraine's Glory)

https://www.youtube.com/watch?v=taNdMq6_eaQ


Russia LOST CONTROL in Kherson (Ukraine's Glory)

https://www.youtube.com/watch?v=9J5MB2oWwyI


Володимир Зеленський розпочав зустріч з Урсулою фон дер Ляєн та Жозепом Боррелем

https://www.youtube.com/watch?v=EritUNs2qE0


Ukraine Uses M1 Abrams To Destroy Russian Tanks

https://www.youtube.com/watch?v=sgW5uWOLjDc


600 Russian soldiers surrendered at Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=t1rHYDkJt_8


Bodies of dead Russian soldiers piled high, war loot seen in Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=bJ5fqF6jAJ8


NATO Members to SEND T-72 Tanks to Ukraine

https://www.youtube.com/watch?v=BBIX9ghUXiA


Брифінг за підсумками зустрічі Володимира Зеленського та Урсули фон дер Ляєн

https://www.youtube.com/watch?v=v3oFG4ZqSLQ


EU's von der Leyen saw what happened to Bucha in Ukraine and was shocked

https://www.youtube.com/watch?v=6BGuK2N3NMM




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti