tiistai 28. joulukuuta 2021

TI 28.12.2021 Meditaatio auttaa

Heräsin yöllä kolmen aikaan kun piti käydä vessassa. Tunsin itseni virkeäksi ja en heti saanut unta. Nousin ylös ja laitin pesuvatiin lämmintä vettä ja jalkasuolaa. Tein jalkakylvyn. Sitä ennen jalkaraspilla käsittelin jalkapohjani. Jalkakylvyn jälkeen rasvastin jalkani Dermosil jalkarasvalla ja kantapääni Dermosil kantapäärasvalla. Lisäksi hieroin jalkalihaksiani ja rasvasin ne viininlehti & hevoskastanjavoiteella. Join lasillisen maitoa ja menin uudestaan nukkumaan.


En päässyt oikein syvään uneen, vaan heräsin jo 5 aikaan. Kuntopyöräilin 10 minuuttia ja suoritin 15 minuutin aamujumpan. Mittasin veren sokerin. Tulos oli 7.1. Valmistin ja söin aamupalan. Menin vielä sänkyyni lepäämään. Ennen kuin menin nukkumaan laitoin ionisaattorin päälle.

Laite perustuu sähkövarausten toimittamiseen erityiseen volframilevyyn tai kierteeseen. Prosessissa, jossa virta joutuu kosketuksiin volframin kanssa, muodostuu happiatomien varaamia ioneja. Tämän seurauksena tila on rikastettu intensiivisesti puhtaalla hapella. Virukset, sienet, bakteerit lisääntyvät paljon hitaammin tai kuolevat kokonaan heille epäsuotuisassa ympäristössä. Huonot hajut häviävät paljon nopeammin. Pölyn ja muiden hiukkasten määrä ilmassa vähenee. Siten laitteen päätarkoitus on ilman kyllästäminen ja rikastaminen happea sisältävillä ioneilla. Parantaa merkittävästi talon mikroilmastoa. Estää haitallisten mikro-organismien lisääntymisen. Edistää terveyttä.


Otin diabetes-lääkkeeni, verenpainelääkkeeni ja nesteenpoistolääkkeeni kello 09.15.


Terapeuttinen meditaatio - Tunteen muuttaminen positiiviseksi

https://www.youtube.com/watch?v=C7Lsg-FRs7I&t=980s


Mittasin verenpaineeni

130/78 pulssi 63

138/78 pulssi 63

129/86 pulssi 64

124/76 pulssi 63

132/67 pulssi 63

126/84 pulssi 63

136/71 pulssi 63

138/88 pulssi 64

135/75 pulssi 63

135/81 pulssi 52

keskiarvot 132/78.4 pulssi 62


6.12.2021 verenpainelukemani olivat

200/134 pulssi 53

196/130 pulssi 55

183/113 pulssi 54

178/124 pulssi 54

170/110 pulssi 55

172/114 pulssi 46

179/115 pulssi 55

170/114 pulssi 55

180/116 pulssi 55

178/115 pulssi 54


Mielestäni nyt olen todistanut, että meditaatio on erinominen lääke verenpainetautiin.


Kello 10.20 otin välipalaksi klementiinin. Kävin kävelemässä n. 2 kilometrin kävelylenkin. Kello 12.30 valmistin lounaaksi kinkulla terästettyä hernekeittoa, ruisleipää juustolla ja lohiasteijalla sekä ruokajuomana kauramaitoa.


Urheilu-uutisia


Ville Koivunen ja Brad Lambert loistovireessä – Nuorien Leijonien huippuketju säkenöi jälleen: "On tullut vähän yllätyksenä"

https://yle.fi/urheilu/3-12248021

Suomi nappasi rutiinivoiton jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun Itävalta taipui selvästi maalein 7–1. Nuoret Leijonat jatkaa puhtaalla pelillä, sillä avausottelussa Suomi kukisti Saksan maalein 3–1.


Finland vs. Austria Extended Highlights | World Junior Championship 2022 (IIHF WJC)

https://www.youtube.com/watch?v=2-7Zut7Uh-s


Finland vs. Germany Extended Highlights | World Junior Championship 2022 (IIHF WJC)

https://www.youtube.com/watch?v=pRza_rjRBro


Canada vs. Czechia Extended Highlights | World Junior Championship 2022 (IIHF WJC)

https://www.youtube.com/watch?v=rugpHeTSmf8


Sweden vs. Slovakia Extended Highlights | World Junior Championship 2022 (IIHF WJC

https://www.youtube.com/watch?v=oofdNHOcdG8


Jessie Diggins ja Johannes Hösflot Kläbo veivät sprintit – Kerttu Niskanen tykitti kärkikymmenikköön Tour de Skillä

https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000008504105.html


Terveystietoa


Ärtynyt suolisto - S55

https://www.youtube.com/watch?v=Ctbnhy_4t8I&t=35s


Miten jatkuvia ilmavaivoja voi ehkäistä?

https://www.youtube.com/watch?v=zaj9rSwcPlU


Kysy Kiminkiseltä - Miten virtsankarkailua hoidetaan?

https://www.youtube.com/watch?v=dDQxIukvlQ0


Mistä nenän tukkoisuus yöllä voi johtua?

https://www.youtube.com/watch?v=pbkZIsuFIOY


"Sukurasite, elintavat ja vaaralliset asiat"

https://www.yö loppuu nyt!

https://www.youtube.com/watch?v=QC8vChc894c


Kohdistettu meditaatio - Itseparantaminen

https://www.youtube.com/watch?v=arS8hizXd6A outube.com/watch?v=NjJCHkQzZcE


Muita uutisia


Suomessa on todettu 2 714 uutta koronatartuntaa – katso oman kuntasi tilanne

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008504003.html

Kalajoella eilen 4 koronatartuntaa. Kahden viimeisen viikon aikana 66 tartuntaa. Pitää olla todella huolellinen ja noudattaa tarkasti annettuja ohjeita.


Hiihtäjä upposi jäihin Kalajoella – sivulliset pelastivat

https://yle.fi/uutiset/3-12248069


Yle Areena


Jakso 4: Hyödyllinen idiootti

https://areena.yle.fi/1-50828782

4/8. Suomessa haaveillaan 1970-luvun alkuvuosina sillanrakentajan roolista. Neuvostolitto näkee asian toisin. Itsesensuurista tulee vallitseva käytäntö suomalaisessa mediassa ja Yleisradiossa.


Kello 13.30 kuntopyöräilin 10 minuuttia. Kello 13.55 söin välipalaksi avokadon.


Jakso 5: Uusi sukupolvi

https://areena.yle.fi/1-50828781

5/8. Suomettuminen on 70-luvun lopulla arkipäivää. Sitä on kaikkialla, juhlapuheista yhteistyöelokuviin ja kouluopetuksesta TV- ja radio-ohjelmiin. Neuvostoliitto ehdottaa yhteisiä sotaharjoituksia


Kello 14.05 kuntopyöräilin 10 minuuttia. Insuliinipistos kello 14.55. Kello 15.05 kuntopyöräilyä 10 minuuttia. Kello 15.40 kuntopyöräilyä 10 minuuttia. Kello 16.50 kuntopyöräilyä 10 minuuttia.


Jakso 6: Vapautta vai lumetta?

https://areena.yle.fi/1-50828780

6/8. Mauno Koiviston valinta presidentiksi nostaa toiveita vapautumisesta. Mutta kaikki ei heti muutukaan. Neuvostoliitto ei lakkaa etsimästä Suomesta "neuvostovastaisia voimia".


Youtube


Haaste Sanna Marin

https://www.youtube.com/watch?v=D0MmWMY2dcY


Pääministerin vastuuton juhliminen huomioidaan ympäri maailmaa

https://www.youtube.com/watch?v=KuuT87_fZ9o


ELOKAPINA | KESÄN KUUMIN POTPURI | SUMMER HITS 2021

https://www.youtube.com/watch?v=dVriHARB9dM&list=RDdVriHARB9dM&start_radio=1


Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia koskevat lait on muutettava!

https://www.youtube.com/watch?v=h3X1edz4Xho


Musiikki


Kalajoen Joulutervehdys 2021 - Maa on niin kaunis

https://www.youtube.com/watch?v=aEbT0caXbAs


Helene Fischer, Andrea Bocelli - The Prayer (Live - Die Helene Fischer Show )

https://www.youtube.com/watch?v=mI0x97D8N8g


IL DIVO - Hallelujah (Live In London 2011)

https://www.youtube.com/watch?v=ueZ3i6Rqqo8


Celtic Woman - You Raise Me Up (Official Video)

https://www.youtube.com/watch?v=Yfwlj0gba_k


Mittasin veren sokerin. Tulos on 7.8. Tämä on alhaisin lukema minulle iltamittauksissa. Kello 18.10 söin ruisleipää juustolla ja ohuella palvikinkkusiivulla maidon kanssa.


Otin diabetes-lääkkeeni, verenpainelääkkeeni, kolesterolilääkkeeni ja eturauhasen toimintaan vaikuttavan lääkkeen kello 18.30.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti