tiistai 4. tammikuuta 2022

TI 04.01.2021 Heimo Sovan maalaus Tukkijoella taidenäyttelyssäni


Taitelija Heimo Sova on maalannut taulun Tukkijoella. Ostin maalauksen taidenäyttelyyni, jossa esittelen Kalajoen historiaa.


Heräsin aamulla 04.30. Olen nukkunut mielestäni hyvän yöunen villasukat jalassa. Herättyäni punnitsin itseni ja tulos oli 108.8 kg. Paino oli pudonnut johtuen lisääntyneestä kävelyn määrästä ja vähentyneestä ruuan määrästä. Näin edetenen kohti kevään tavoitetta. Mittasin veren sokerin. Tulos oli 6.3. Tulos on hyvä ja suunta on hyvä.


Sitten suoritin jalkojen hoitotoimet – jalkaraspilla, jalkakylvyllä ja jalkojen rasvauksella ja hieronnalla. Tein akupainelua ja kasvo- ja päähierontaa. Sen jälkeen katsoin Yle Areenasta Kekkossarjan viimeisen eli kahdeksannen osan

Jakso 8: Tukkipojan kehto - Kekkonen elää!

https://areena.yle.fi/1-4254830

Mikä on Kekkosen perintö ja merkitys? Millaisena jälkipolvet muistavat valtiomiehen ja mitä tarkoittaa Kekkosen karnevalisoiminen? Jari Tervon dokumenttisarja.


Katsoessani Yle Areenaa niin samalla poljin kuntopyörällä 15 minuuttia.

Olen n yt katsonut Jari Tervon Kekkos-sarjan kaikki osat sekä suomettumiseen liittyvän sarjan kaikki osat. On hyvä, että sarjat on tehty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sarjat ovat vain osa totuus. Olen myös itse elänyt ja kokenut tuon ajan ja se antaa myös taustaa asioiden pohtimiselle. Siihen on hyvä apu minun laaja historian kirjastoni.


Sitten oli 25 minuutin aamujumpan vuoro. Sen jälkeen valmistin ja söin aamupalani. Aamupalan muodostuu paistetusta kananmunasta, porkkanasta, punajuuresta, 2 luumutomaatista, kylmäsavulohesta ja inkiväärihapankaalesta. Leivän päällä on pilkottu valkosipulin kynsi, keltaista paprikaa, juustosiivu ja chilin siivuja. Ruokajuomana on lasi vettä tyhjään mahaan, gefilus-piimää ja vihreää teetä johon olen laittanut hunajaa ja sitruunaa.

Aamulääkkeeni otin kello 07.30 ja sisälsi diabetes-lääkkeen, verenpainelääkkeen, jonka olen itse puolittanut puoleen tablettiin ja vielä nesteenpoistolääke. 


Seuraavaksi katson Yle Areenasta Koivisto-sarjan kakkososan ja samalla kuntopyöräilen. Liikunta saa nesteenpoiston toimimaan tehokkaammin.


Jakso 2: Sosialisti nro 1

    https://areena.yle.fi/1-4599014

  • 2/8. Sosialisti nro 1. Mauno Koivisto väittelee tohtoriksi Turussa ja muuttaa Helsinkiin. Hän ohjaa sosialidemokraattista puoluetta oikealle tielle ja ui syvemmälle politiikkaan. Jari Tervon dokumenttisarja.


Kuntopyöräilin 15 minuuttia. Minä otin D-vitamiinitabletin.


Tein Suomen historia-blogiini uuden kirjoituksen. Nyt alan hakemaan tietoja entistä enemmän Ylen Areenasta Suomen historiaa käsittelevään aineistooni.

Kylmän sodan Suomi , Kekkonen ja Koivisto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2022/01/kylman-sodan-suomi-kekkonen-ja-koivisto.html

Kävin kävelemässä ja samalla kaupassa. Kävin ostamassa uuden verenpainemittarin sekä kirjan Vuoden tapahtumat 2002 Tokmannilta. Mittasin verenpaineeni uudella mittari

Verenpaineeni 125/73 pulssi 51.


Katsoin facebookin uutisia. Suomisarjan viikonvaihteen pelit on siirretty myöhäisempään ajankohtaan. Keskipohjanmaassa oli uutinen Kokkolan Tiikereistä.

Kokkolan Tiikereistä vahva edustus Mestaruusliigan joulukuun tähdistöön – Hakkuri Oskari Keskinen arvostettiin joulukuun parhaaksi pelaajaksi https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/629748

Kokkolan Tiikereitä valmentaa aikanaan Kalajoen Lentopallossa pelannut rautiolaissukujuuret omaava Mikko Keskisipilä. Hienoa Mikko!

Iltalehdessä ei ollut mitään erikoista minun mielestäni. Iltasnomissa ei ollut mitään erikoista minun mielestäni. Myös Helsingin Sanomien ja Yle:n uutisanti oli tänään köyhää.

Vastasin Ylen vaalikoneen kysymyksiin. Minulle vaalikone ehdotti seuraavia ehdokkaita

  1. Matti Halonen PS

  2. Matti Soronen Keskusta

  3. Sinikka Parttimaa Keskusta

  4. Juha Hänninen Kokoomus

  5. Janne Kuoppamäki PS


Katsoin Yle Areenasta Koivisto-sarjan kolmannen jakson

Jakso 3: Uusille reviireille

3/8. Uuesiintymällä tv:n viihdeohjelmassa. Manu-ilmiö syntyy. Jari Tervon dokumenttisarja. sille reviireille. Mauno Koivisto hankkii ulkopoliittisia kannuksia pääministerinä ja kansansuosiota


Samalla kuntopyöräilin 15 minuuttia. Join välipalaksi 2 lasillista maustamtonta jogurttia, mikä oli jatkettu puolet vedellä.


Katsoin vielä Yle Areenasta Koivisto-sarjan neljännen osan

4/8 Jakso 4: Erittäin salainen

https://areena.yle.fi/1-4599013

1970-luvulla Suomen Pankista tulee Mauno Koiviston valtakunta. Hän on syrjässä vain parrasvaloista, ei vallasta. Jari Tervon dokumenttisarja.


Kello 12.20 söin lounaaksi Jalostajan lohikeittoa, johon lisäsin lohipalat. Keitto maistui minusta suolaiselta. Ruokajuomana kauramaitoa ja leivän päällä juustosiivu ja ohut saunapalvikinkun viipale.


TV1 esitti Tukkijoella elokuvaa. Elokuva liittyy Kalajokeen. Ryhdyin seuraamaan elokuvaa.

Tukkijoella – Siiponjoella!

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/tukkijoella-siiponjoella.html

Kirjalija Teuvo Pakkala asui Joensuun talossa Rahjankylässä silloin kun hän kirjoitti Tukkijoella näytelmän. On tietenkin selvää, että Tukkijoella näytelmällä on yhtymäkohtia ja esimerkkejä paikallisista ihmisistä.


LAULUJA ELOKUVASTA TUKKIJOELLA, Tauno Palo, Rauni Ikäheimo ja kuoro v.1951

https://www.youtube.com/watch?v=9NfI3S2uReM


TUKKIJOELLA, (lauluja) Tauno Palo ja Rauni Ikäheimo v.1951

https://www.youtube.com/watch?v=EgSzQK7TUQw


Tukkijoella Koko elokuva Yle Areenassa

https://areena.yle.fi/1-211688


Neprjajeva löi rahoiksi Tourilla – myös Pärmäkosken ja Niskasen pankkitileille napsahtavat mukavat summat

https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000008517674.html


Suomessa todettu 5 492 uutta korona­tartuntaa – katso tilanne eri kunnissa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008517283.html

Kalajoella 2 uutta tartuntaa eilen. Yliviekassa 3 , Kokkolassa 21, Raahessa Pyhäjoella 0, Sievissä 0 , Kannuksessa 3, Alavieskassa 0.


Sain joululahjaksi puhelimen Samsung Galaxy A12. En osaa itse vaihtaa tietoja vanhasta puhelimesta uuteen puhelimeen joten käyn huomenna kännykkäkaupassa jossa asiat hoidetaan kuntoon .


Kalajoen suuresta metsä­palosta syyte yhdelle – tuli tuhosi 227 hehtaaria metsää

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000008517433.html

Otin välipalaksi avokado-hedelmän. Päivälliseksi söin viimeiset jouluruuat eli risipuuroa ja luumusoppaa. Puurosta löytyi myös manteli. Se tietää hyvää.


Urheilun tuoreimmat: Iivo Niskanen taisteli Tourilla kolmanneksi | Röthe vei päätösosuuden, Kläbo kokonaiskisan | Innsbruckin mäkikisa peruttiin

https://yle.fi/urheilu/3-12192892

Taidenäyttely seuraava teos on valmistumassa ja se on valmiina todennköisesti reilun kuukauden kuluttua. Maalaus on historiallinen ja kuvaa Isovihaa.

Isoviha

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha

Isoviha-dokumenttielokuva

https://www.youtube.com/watch?v=XjFglWuwn6g&t=3932s

Kasakat Suomessa

https://www.tunturisusi.com/kasakat/suomi.htm

Isoviha Kalajoella

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/isoviha-kalajoella.html

Isonvihan aikana Alavieskasta siepattuja lapsia ja nuoria

http://www.kolumbus.fi/annsan/isoviha.htm

Seuraava taidenäyttelyni maalaus on n kuukauden kuluttua valmis. Olen perehtynyt Isonvihan aikaan Kalajoen historiassa. Olen kääntänyt tekstit englanniksi ja olen lähettänyt ne taitelijalle. Taitelija on kääntänyt ne bulgariaksi. Olen lähettänyt taitelijalle kuvia ja maalauksia venäläisistä kasakoista ja suomalaisen naisen 1700-luvun naisen asuista sekä 1700-luvun lasten asuista. Taitelijalla on nyt riittäväasti aikaa eli ei ole mitään kiirettä, kun hän suunnittelee ja maalaa historiallisen taulun Kalajoen historiasta – Marketan ja 200 alle 15-vuotiaan lapsen ryöstöstä 1700-luvun Kalajoen pitäjästä. Nämä Kalajoelta poisviedyt lapset vietiin rakentamaan Pietarin kaupunkia https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_(kaupunki ). Historian kirjoituksessa mainitut ruotsalaiset vangit ovat suomalaisia alle 15-vuotiaita lapsia, jotka ryöstettiin vanhemmiltaan rakentamaan Pietarin kaupunkia.


Uskon, että tästä maalauksesta tulee taidenäyttelyni tähän mennessä merkittävin ja arvokkain maalaus. Suunnitelmani mukaan maalaus on valmis helmikuun lopussa 2022. Tämän jälkeen Kalajoen koululaiset ja opiskelijat sekä muutkin ihmiset tietävät Kalajoen historiasta enemmän kuin aikaisemmin. Minä uskon, että maalaus vetää vertoja parhaimpien suomalaisten maalareiden Akseli Gallen-Kallelan ja Helen Shjerbäckin maalauksille. Isoviha Kalajoella maalaus tulee nostamaan taidenäyttelyni tasoa ja arvoa merkittävästi.


Katson illalla Koivisto sarjan 5.osan.


Jakso 5: Yksinäinen sheriffi

    https://areena.yle.fi/1-4599011

    5/8. Yksinäinen sheriffi. Mauno Koivisto haastaa vanhan valtiaan ja hurmaa kansan. Suomeen valitaan ensimmäinen sosialistinen presidentti. Jari Tervon dokumenttisarja.

Katsoesssani ohjelmaa kuntopyöräilin 15 minuuttia. Mittasin veren sokerin . Tulos 11.2.

Illalla otin diabetes-lääkkeeni, kolesterolilääkkeeni, verenpainelääkkeeni sekä eturauhasen toimintaan vaikuttavan lääkkeeni.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti